Riittääkö karkearehujen energia kilparadoille?

Monilla hevosihmisillä on sitkeässä istuva käsitys, että kilpahevosen valtava energiantarve vaatii ensisijaisesti suuria määriä väkirehuja, ja että heinäseokset ja muut karkearehut eivät yksinään "riitä" kattamaan tätä tarvetta. Tämä ajattelutapa sivuuttaa kuitenkin hevosen ruoansulatusjärjestelmän perusperiaatteet ja karkearehujen todellisen potentiaalin energianlähteenä. Tuore tutkimustietokin vahvistaa, että heinäseoksiin pohjautuva ruokinta voi olla menestyksekäs tie myös kilpahevosille. On aika päivittää ymmärrystämme siitä, mistä hevonen saa energiansa ja miksi laadukkaat karkearehut ja niihin pohjautuva ruokinta ovat kilpahevosenkin menestyksen ehdoton perustus.

Energiaa hevoselle – mistä puhumme?

Energia ei ole mystinen ainesosa, vaan se on peräisin hevosen syömän rehun makroravinteista: hiilihydraateista (mukaan lukien kuidut, sokerit ja tärkkelys), rasvoista ja valkuaisesta. Vaikka valkuaisen ensisijainen tehtävä on kudosten rakennus ja ylläpito, voi hevonen tarvittaessa käyttää sitäkin energiaksi – tosin tehottomammin kuin hiilihydraatteja. Rasvat hevosen energianlähteenä ovat huono vaihtoehto sillä hevosen ruoansulatus on huono pilkkomaan rasvoja.

Kilpahevosen energiantarve on kiistatta suuri. Esimerkiksi raskasta työtä tekevä, noin 550-kiloinen hevonen voi tarvita energiaa 99–117 päivässä. Tämän tarpeen täyttäminen vaatii huolellista ruokinnan suunnittelua, mutta se ei tarkoita automaattisesti sitä etteivätkö heinäseos ja karkearehut riittäisi täyttämään yksilön tarvetta.

Heinäkasvien voima: ensisijainen energianlähde

Hevosen ruoansulatusjärjestelmä on erikoistunut sulattamaan kuitupitoista ravintoa. Heinäseokset ovat täynnä kuituja, jotka hevosen paksusuolen pieneliöstö hajottaa haihtuviksi rasvahapoiksi (VFA). Nämä rasvahapot imeytyvät verenkiertoon ja ovat hevosen merkittävin ja luontaisin hitaasti vapautuvan energian lähde. On arvioitu, että jopa 60–100 % hevosen kokonaisenergiantarpeesta voi täyttyä näiden kuitujen käymistuotteiden kautta.

Laadukas heinäseos sisältää kuitujen lisäksi myös muita energiapitoisia hiilihydraatteja sekä valkuaista. Heinäanalyysi on avainasemassa, sillä se paljastaa heinän tarkan energia-, valkuais-, sokeri- ja kuitupitoisuuden, sekä kivennäis- ja hivenainetasot. Tämä tieto mahdollistaa ruokinnan tasapainottamisen hevosen yksilöllisten tarpeiden mukaan.

Miksi heinäpohjainen ruokinta on ihanteellinen kilpahevoselle?

Vaikka kilpahevonen usein tarvitsee täydennystä muista rehuista, heinäseoksiin perustuva ruokinta tarjoaa lukuisia etuja:

1. Ruoansulatuskanavan terveys: Karkearehun pureskelu tuottaa sylkeä, joka puskuroi mahahappoja. Riittävä kuidunsaanti ylläpitää suoliston normaalia toimintaa, ehkäisee ähkyjä ja tukee tervettä suolistomikrobistoa.
2. Tasainen energia: Kuiduista vapautuva energia imeytyy hitaasti, mikä takaa tasaisen verensokerin ja pitkäkestoisen energian ilman äkillisiä piikkejä ja laskuja, toisin kuin nopeasti imeytyvät tärkkelys- ja sokeripitoiset rehut.
3. Vähentynyt aineenvaihduntahäiriöiden riski: Liiallinen tärkkelyksen saanti kerralla (yli 1 gramma tärkkelystä per hevosen elopainokilo per ateria) voi johtaa siihen, ettei tärkkelys ehdi sulaa ohutsuolessa. Paksusuoleen päästessään sulamaton tärkkelys voi aiheuttaa happamoitumista, kaasunmuodostusta ja lisätä kaviokuumeen sekä mahahaavan riskiä.
4. Kustannustehokkuus ja tasapainoinen mieli: Heinäseokset tarjoavat hevoselle luontaista pureskeltavaa ja pitävät sen tyytyväisenä pidempään. Riittävä määrä laadukasta karkearehua (suositus vähintään 1,5 kg kuiva-ainetta per 100 kg elopainoa) on usein myös taloudellisesti järkevä perusta ruokinnalle.

Lisäksi tutkimusnäyttö tukee karkearehuvaltaisen ruokinnan etuja. Sara Ringmark, PhD, of the Swedish University of Agricultural Sciences Department of Anatomy, Physiology, and Biochemistry tekemässä tutkimuksessa havaittiin, että pelkkään karkearehuun (heinä, säilöheinä tai ruoho) perustuva ruokavalio ei vaikuttanut negatiivisesti nuorten ravihevosten lihasten glykogeenivarastoihin, kasvuun tai kuntoluokkaan. Päinvastoin, se näytti edistävän hyvää ravitsemukseen liittyvää terveyttä.

Toinen merkittävä tutkimus (Jansson & Lindberg, 2012) syvensi ymmärrystä vertailemalla pelkällä karkearehulla ruokittujen ravihevosten aineenvaihdunnallisia vasteita perinteiseen, tärkkelyspitoiseen karkearehu-täydennysrehudieettiin. Tutkimuksen tulokset olivat pääosin positiivisia karkearehudieetin kannalta suorituskyvyn näkökulmasta:

• Hevosilla, jotka söivät vain karkearehua, oli korkeampi plasman asetaattipitoisuus – tämä on suoraan kuiduista peräisin oleva tärkeä energianlähde.
• Niillä oli myös taipumus korkeampaan laktaattikynnykseen (VLa4), mikä tarkoittaa, että ne pystyivät työskentelemään kovemmalla intensiteetillä ennen merkittävää maitohapon kertymistä, mikä on suorituskyvyn kannalta edullista.
• Rasituksen aikana niiden laskimoveren pH pysyi korkeampana (vähemmän happamana) ja plasman glukoosipitoisuudet olivat korkeammat, mikä tukee lihasten toimintaa ja energiansaantia.
• Vaikka lihasten glykogeenivarastot olivat matalampia ennen rasitusta karkearehudieetillä olleilla hevosilla, glykogeenin käyttö rasituksen aikana oli samanlaista molemmilla ryhmillä. Tämä, yhdessä muiden positiivisten aineenvaihdunnallisten muutosten (kuten parempi happo-emästasapaino ja korkeampi verensokeri rasituksessa) kanssa, viittaa siihen, että hevoset sopeutuivat tehokkaasti käyttämään kuitupohjaisia energianlähteitä, eikä suorituskyky näyttänyt kärsivän. Matalammat insuliinitasot karkearehudieetillä ovat myös usein eduksi.

Nämä tutkimustulokset haastavat perinteisen ajattelun, jossa energiatiheitä, tärkkelyspitoisia rehuja pidetään välttämättöminä kilpahevosten ruokinnassa, vaikka ne voivat kuormittaa hevosen ruoansulatuskanavaa. Keskeistä on, että käytetty karkearehu on riittävän korkeaenergistä ja ravinteikasta täyttääkseen hevosen tarpeet.

"Suorituskykyheinän" ja sitä täydentävien rehujen avainominaisuudet

Ihanteellinen heinäseoksiin perustuva ruokinta rakentuu laadukkaasta karkearehusta, jota täydennetään tarvittaessa karkearehuilla, joilla on samat hyödylliset ominaisuudet. Näitä ovat:

• Hallittu tärkkelys- ja sokeripitoisuus: Vaikka kaikki kasvit sisältävät jonkin verran sokereita ja tärkkelystä, on niiden määrän oltava kohtuullinen. Erityisesti sokeriherkille hevosille suositellaan matalampaa sokeripitoisuutta (alle 100-120 g/kg ka), mutta hyvälaatuinen, maittava heinäseos voi kilpahevosella sisältää tätä enemmänkin, kunhan kokonaisruokinta on tasapainossa. Täydentävissä rehuissa tähän kiinnitetään erityistä huomiota.
• Niukkarasvainen (luonnostaan heinäkasveissa): Heinäkasvit itsessään ovat vähärasvaisia. Rasvaa voidaan tarvittaessa lisätä energianlähteenä tietyissä rehuissa, mutta heinäseoksen perusluonne on niukkarasvainen.
• Korkea-arvoinen valkuainen: Riittävä ja hyvälaatuinen valkuainen on välttämätöntä lihasten kehitykselle ja palautumiselle. Kilpahevosen heinäseoksessa ja sitä täydentävissä rehuissa valkuaisen laatu ja määrä ovat tärkeitä.
• Ravintotiheä: Hyvälaatuinen, oikeaan aikaan korjattu heinäseos sisältää runsaasti myös muita tärkeitä ravintoaineita, kuten vitamiineja ja kivennäisaineita. Täydentävien rehujen tulee kompensoida mahdolliset puutteet.
• Runsaasti kuitua: Kuitu on kaiken A ja O hevosen ruoansulatuskanavalle ja energiansaannille. Hyvä sulavuus (D-arvo) kertoo, miten hyvin hevonen pystyy hyödyntämään heinän sisältämät ravintoaineet. Myös täydentävissä rehuissa sulavat kuidut ovat erinomainen energianlähde.

Täyttäen kilpahevosen korkeat vaatimukset

On totta, että pelkkä heinäseos ei aina kata kaikkein raskaimmassa valmennuksessa olevan kilpahevosen koko energiantarvetta – vaikkakin edellä mainitut tutkimukset osoittavat sen olevan tietyin edellytyksin mahdollista ja jopa hyödyllistä. Usein perusruokintaa täydennetään yksilöllisten tarpeiden mukaisesti muilla rehuilla. Avainasemassa on kuitenkin se, että nämä rehut täydentävät laadukasta heinäseospohjaa, eivätkä korvaa sitä. Ihannetilanteessa myös nämä täydentävät rehut valitaan siten, että ne omaavat samoja hyviä ominaisuuksia kuin heinäkasvit: ne ovat matalatärkkelyksisiä, sisältävät runsaasti sulavia kuituja ja laadukasta valkuaista, ja niiden sokeripitoisuus on hallittu. Näin koko ruokintakokonaisuus tukee hevosen suorituskykyä ja hyvinvointia.

Yhteenveto

Heinäseokset eivät ole vain "täytettä" kilpahevosen ruokinnassa, vaan ne ovat sen elintärkeä perustus ja merkittävä energianlähde. Ymmärtämällä, miten hevonen hyödyntää energiaa eri ravintoaineista, ja panostamalla laadukkaaseen, analysoituun heinäseokseen sekä sitä fiksusti täydentäviin karkearehuihin, voimme rakentaa kilpahevoselle ruokinnan, joka paitsi kattaa sen energiantarpeen, myös tukee sen terveyttä, suorituskykyä ja hyvinvointia pitkällä tähtäimellä. Kuten tutkimuksetkin osoittavat, on aika nähdä heinäseokset niiden todellisessa arvossa – kilpahevosen voimanlähteenä.